Saako yrittäjä puhua pol%#ti!k@@?

Voiko yrittäjä kertoa olevansa mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa poliittisena päättäjänä? Lähtökohtaisesti moni varmaan ajattelee, että miksipä ei. Mutta vääjäämättä me lokeroimme ihmisiä erilaisiin viitekehyksiin ja näihin viitekehyksiin liittyy usein tunnelatausta. Ne, jotka tuntevat yrittäjän, eivät todennäköisesti muuta ajatustaan. Entä he, jotka eivät tunne, muodostuuko poliittisesta näkökannasta uhka vai mahdollisuus mahdolliselle tulevalle yhteistyölle? Aika useissa sosiaalisen median ryhmissäkin kehotetaan olla puhumatta politiikasta tai uskonnosta.  

Olen verenperintönä saanut yrittäjämäisen asenteen ja rohkeuden tehdä erilaisia juttuja, vaikka moni kokeilu on matkan varrella myös pelottanut. Haluan kannustaa ja innostaa myös muita yrittämään ja kokeilemaan siipiään kohti omia unelmiaan, oli se sitten yrittäjyyttä tai palkkatyössä toimimista. Haluan ajatella, että meillä jokaisella tulee olla oikeus nähdä ympärillämme mahdollisuuksia, tarttua niihin, innostua ja onnistua. Tämä lähtökohta ohjasi vahvasti löytämään minulle sopivan puolueen, minkä riveissä lähteä ehdolle ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten.  

Olen tullut tulokseen, että kun tulee tiettyyn ikään, on suurempi tarve olla hyödyksi yhteiskunnalle sen lisäksi, että saa toteuttaa itseään yksilönä. No, olen todistettavasti ollut tässä iässä vähintään viimeiset viisi vuotta (onneksi naisen ikää ei sovi kysyä). Toimin vapaaehtoisena sovittelijana rikos- ja riita-asioissa Pohjois-Savon sovittelutoimistolla. Sen lisäksi olen hypännyt paikallispolitiikkaan mukaan, koska se on reitti päästä vaikuttamaan oman alueeni asioihin.  Erityisesti olen kokenut mielekkäänä viimeiset vuodet olla mukana Pohjois-Savon hyvinvointialueella yleisten palveluiden lautakunnan jäsenenä. En ajattele toimessani olevani poliitikko vaan toimivani yhteisön jäsenenä tuoden oman ammattitaitoni yhteisten asioiden edistämiseksi. En koe olevani poliitikko, koska ympärilläni on ammatikseen politiikkaa tekeviä, huikeita osaajia, ja olen kaukana vielä siitä osaamisesta.  

Yleisten palveluiden lautakunnan jäsenenä toimiessa minulta on kysytty rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Se, että uskaltaa luopua jostain toimintamallista on ainoa tapa päästä rakentamaan uutta. Onkin haastavaa taiteilua löytää tasapaino vanhan lopettamisessa ja uuden käyntiin saattamisessa. Uudet toimintamallit eivät ikinä starttaamisvaiheessa ole lopullinen versio, vaan toimintaa arvioidaan, kehitetään, kokeillaan ja muutetaan uusiksi käytänteiksi. Haastavinta päätöksen tekijöille on varmasti se, että pystyy sietämään epävarmuutta kehityskaaren ollessa joskus perin hidas. 

On tärkeää, että omaa rohkeuden ajatella asioita useamman vuoden päähän. Meille kertyy koko ajan tietoa päätöksenteon tueksi. Niiden perusteella on ennakoitava ja perusteltava, miten haasteista huolimatta voidaan kehittää parempia palveluita. On yhtä tärkeää, että on kyvykkyyttä pitää kiinni yhteisesti sovitusta strategiasta, talouden raamista ja muista toimintaa ohjaavista reunaehdoista.  

Työarkeni pitää sisällään asiakasorganisaatioissa erilaisia kehitystehtäviä, mutta myös konfliktien sovittelua. Taito sovitella on ehdottomasti voimavarani etsiä ja ehdottaa kompromisseja. Ilman kompromisseja päätöksen teko ontuu ja virkahenkilöiden työ hidastuu, joskus jopa pysähtyy poliittisen päätöksenteon kyvyttömyyden vuoksi.  

Ajattelen, että olen ollut myös työntekijöiden äänenä päätöksiä tehtäessä. Välitän viestiä ja huolehdin tietojen keräämisestä kentältä yhteyttä pitäen eri toimipisteiden työntekijöiden kanssa. Olen kiitollinen, että olen saanut nauttia heidän luottamustaan monissa asioissa. Henkilöstö on tämän muutoksen avaintekijä ja jos heidän äänensä hukkuu muutoksen myrskyyn, voidaan lopulta päätyä vielä pahemmin karikolle.  

En ajatellut tehdä erillisiä nettisivuja vaaleihin liittyen, vaan viestin vaaliteemoista sosiaalisessa mediassa. Työhön liittyviltä nettisivuilta jokainen saa käsityksen siitä, onko minun ammattitaidollani käyttöä yhteisten asioiden hoitamisessa.  

Muista äänestää! Vaalikoneet ovat hyvä reitti löytää itselle sopiva ehdokas. Äänestäminen on ensimmäinen teko, jolla osallistut rakentamaan tulevaisuuden palveluita, jotka ovat meitä jokaista Pohjois-Savolaista asukasta varten.  

Ylivertainen palvelu, mitä se on?

Pitkän yrittäjyystaipaleeni aikana, olemme pohtineet tätä kysymystä useissa koulutuksissa, tiimin kehittämispäivissä, yrityksen omistajien sekä asiakkaiden kanssa. Mennyttä aikaa tarkastellessa voidaan nähdä määrittelyn taustalla olleen kulloinkin oleva yleinen maailman tilanne. Mitä yhteiskunnassa on meneillään ja millaista heijastelua siitä seuraa arkeemme. Ja miksipä näin ei olisi, koska meidän ajatteluumme vaikuttaa paljon isommat voimat, tiedostimme ne tai emme.  

Jos mietin omasta näkökulmastani, mitkä asiat saavat minun ajattelemaan, että nyt ollaan jonkun upean asian äärellä, niin löydän yhden merkittävän tekijän. Se on nimittäin ostohetkellä tai aiemmin luotu mielikuva kyvykkyydestä kohdata asiakas. Ostopäätökseen vaikuttaa aina se, että minulle on syntynyt mielikuva, että teen kaupat hyvien tyyppien kanssa. Jos ajatellaan kaksi aivan identtistä palvelua, joiden välillä mietin ostopäätöstä, tunne ratkaisee paria sekuntia nopeammin kuin järki, mitä valitsen. Harmittavan usein ajatellaan, että joku tietty tekijä olisi myytävässä palvelussa wau efekti, jota asiakas tosiasiallisesti ajattelee ennemminkin olevan “normaali oletusarvo” kyseiseen palveluun.  

Aina ei siis ole tarve olla jonkun viitekehyksen tohtorinhattua, tai täydellinen asiantuntija tuottaakseen ylivertaista palvelua. Toki tärkeää on osata asiansa, mutta tärkein kaikessa on minun mielestäni kyky kohdata asiakas. Kyky kuunnella ja kyky empatiaan sekä ymmärtää mitä ongelmaa asiakas yrittää ratkoa kyseisellä palvelulla.  

Miksi pohdin tätä asiaa, on se, että organisaatioissa tulisi olla selkeä käsitys myös siitä, mikä mahdollistaa olla palvelualalla ylivertainen työntekijä. Johdetaanko ihmisiä exel taulukon takaa, tulos viivan alle tulee lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan ylimääräisestä uhrautumisesta tai jos ei uhrautumista tapahdu koetaan alisuoriutumista. Tämä johtaa valitettavan usein yksilöiden uupumiseen ja yleinen ilmapiiri kiireen keskellä on hyvin konflikti herkkä. Kannattaako tässä kohtaa yrittää valmentaa yksilöä jaksamaan vai toisiko organisaation tasolta kulttuurin ja toiminnan muuttaminen parempia ja ennen kaikkea kestävämpiä tuloksia? Viime aikoina olen lukenut eri foorumeissa johtotehtävissä olevien ihmisien keskusteluita, joissa tulee esiin ensin tärkeä kompetenssi näkökulma, minkä jälkeen puhutaan varovaisesti, että on minulla pehmeitäkin arvoja.  

Minusta olisi upeaa, että me kaiken liike-elämän melskeissä pystyisimme säilyttämään yhteyden toisiin ihmisiin. Tämän eteen aion tehdä itse joka ikinen päivä töitä.  

Tarkoituksenmukainen kasvualusta.

Tuntuu, että kesä saapui meille tänä vuonna ihan yhdessä yössä. Lumien sulamisesta koivun lehtien puhkeamiseen oli hyvin lyhyt aikajänne. Tätä ajan nopeaa kulkua ja työssä muutoksien vauhdikasta etenemistä olemme saaneet hämmästellä myös ohjattavien ryhmieni kanssa. Toisille kevät on tarkoittanut unelmien ja tavoitteiden saavuttamisen konkretisoitumista. Toisille työarjessa näkymä muuttuukin epävarmemmaksi ja utuiseksi. Miksi meillä kaikilla ei voisi olla samanlaiset mahdollisuudet olla tyytyväinen siihen, miten talven pitkä taival voisi tässä kohtaa näyttäytyä kepeytenä ja puhkeavan kasvin vihreän sävyn kaltaisena toiveikkuutena?  

Aasinsiltana aionkin kuljettaa sinua tarinaan kasvien kasvattamisesta. Eräs asiakkaani kummasteli, että hän oli ensimmäistä kertaa ajatellut kasvattaa kesäkukat itse, mutta ohjeista huolimatta se ei ollut onnistunut. Hän oli istuttanut siemenet ohjeiden mukaan, suojannut sekä huolehtinut riittävästä kosteudesta. Kukkien sijaan mullasta pilkistikin sieniä. Hän kertoi pohdinnan tuloksena tulleensa siihen tulokseen, että syyn täytyi olla mullassa. Sillä nimittäin on väliä, että maaperä on sopiva juuri sille kasville ja kasvustolle, jota on toiveissa saada kasvamaan.  

Tämä kasvualusta on mielestäni erinomainen metafora myös siihen, miksi työelämässä saamme välillä satoa, jota emme välttämättä ole toivoneet. Uudistuksia tehdään yleensä paremman arjen toivossa, johtajat miettivät, miten voisi antaa parastaan mahdollistaessaan tiimin toimivuuden. Hyvistä aikeista huolimatta lopputulos joskus yllättää, voi syntyä sieniä kukkien sijaan. Mielenkiintoista sekä samalla merkittävää onkin se, ryhdymmekö sinnikkäästi poistamaan sieniä, yritämmekö muuttaa kukkien siemeniä vai kohennammeko kasvualustaa paremmaksi. Sama mielestäni toimii työelämässä.  

Saan omassa roolissani asiakasorganisaatioissa tutustua ohjattavan tiimin jäseniin. Poikkeuksetta jokainen kerta huomaan ajattelevani, että “wau, miten kyvykäitä ja taitavia tiimiläiset ovatkaan”. Heiltä saa usein merkittävää tietoa sellaisista näkökulmista, mitä ei välttämättä tule huomattua johtamisen näkökulmasta. Lähiesihenkilön rooli on siis todella tärkeä, koska hänen tulisi tuntea tiimiläisensä niin hyvin, että ymmärrys maaperän kasvumahdollisuuksista on realistinen. Käytännössä tämä kuulostaa kovin helpolle, kunnes kiire syö suunnitelmat aamupalaksi. Useat päällekkäiset projektit, liian monta tiimiä yhdellä esihenkilöllä ja johtamisessa kehittymisen esteet ovat tuttuja teemoja, kun pohditaan miksi aitoja kohtaamisia ei arjessa synny. Kohtaamiset ovat tärkeitä ja ainoa keino ymmärtää miten maaperä kasvulle saadaan ravinteikkaaksi ja reheväksi. Millä sinä aiot lannoittaa oman tiimisi kasvualustaa ravintorikkaaksi?